keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Välipäivät tohinat

Las Palmas
Joulu meni ja uutta vuotta odotetaan. Nämä välipäivät olivat erilaisia kuin ennen. Meille ei jäänyt yhtään jouluruokia, joita olisi tarvinnut syödä välipäivinä tai loppiaisena pois. Kiitos kokille täsmäruoista.

Palmasin ajanjaksot
Aurinko nousee klo 6.35 ja laskee 16. Kuu nousee 12.40 ja laskee 1.50. Helppo havaita, että valoisa jakso ilman hämäränaikaa on lyhyt. Tämän valoisan ajan kun jakaa vielä aikaan ennen siestaa ja sen jälkeen, niin voi vain arvata, kuinka tehokasta toiminta täällä on (oma toiminta mukaanlukien). Ei montaa hommaa saa päivässä valmiiksi.

Päivä meni kahden kattoluukun ikkunan irrottamisessa ja reunojen putsaaamisessa. Toinen sitten Sika Flexin hankkimisessa ja tiivistämisessä.


Vaihdantataloutta. Työtä ja korvaukseksi ruokaa

Ursin veneen tankkaus. Tankkaus kesti vajaan päivän kun edellä ollut iso katamaraani tankkasi 3500 l ja n. 4 tuntia. Olin apupoikana "päivän".
 Sitten saksalaisia vieraita iltaa istumassa. Olivat myyneet asuntoa vaille kaiken ja lähteneet "toistaiseksi" maailmalle. Kohteet valikoituvat matkan edetessä. Ei aikatauluja, ainoastaan suunnitelmia..
Queen Elisabet II lähti vaikuttavasti
Ihan vaan kivasti iltavalaistu paatti














Yksi iltapäivä käytettiin keskustan katseluun sekä vanhaan kaupunginosaan Veguetaan. Paikka on erityisen mielenkiintoinen rakennustensa osalta. Kaunista katseltavaa ja rakennusten ylläpidoilla on varmasti työllistävä vaikutus.

 Keskustan puita ja puistoja





Jännää nostalgiaa, puhelinkoppi ja avomallia
Joulutähtiä ilman ilkivaltaa

















Pulujen paratiisi














PURJEHDUS LYHYESTI
Purjehtiminen on osien uusimista, korjaamista, huoltamista tai jos aikaa jää niin siivoamista. Silti en toistaiseksi vaihtaisi tätä mihinkään.

Mulle tulee aina nää pimeät, likaiset pohjatyöt..
ja Tia saa huippuhommat.


















Tapahtumarikasta vuotta 2015!

 Katso video

Markku ja Tia

J.K Blogi jää tauolle tammikuun puoleen väliin saakka.




perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulu Las Palmasissa

LAS PALMAS

21.12.14 Olimme saaneet toimistosta laituripaikan, jossa oli jo vene. Ajoimme siis takaisin toimistoon, jossa pahoiteltiin asiaa. Joku veneilijä oli ilmeisesti ilmoittanut lähtevänsä ja kuitenkin palannut takaisin. Olisiko syynä ollut kovat tuulet, jotka näkee vasta kun on purjehtinut satama-alueelta ulos.


Täydessä satamassa vei hetken, ennen kuin saimme uuden paikan. Se osoittautui liian pieneksi (ajoin veneen paikalleen, mutta fendarit nousivat ylös ja niitä ei saanut veneiden väliin).
Saimme vielä uuden paikan suurehkojen veneiden puolelta. Tähän olisi saanut jo vaikka dingin (kumiveneen) veneemme kylkeen ja vielä olisi jäänyt tilaa.

Jälleen kerran; malttia ja rauhallisuutta - kaikki kyllä järjestyy.

Melko pian kiinnittymisemme jälkeen saimme miellyttävän yllätysvieraan. Johanna Vesalainen Sy IIriksestä tuli meitä tervehtimään.

Tilanne oli hauska ja siihen liittyy tarina.
Tapasin matkamma alussa, juhannuksena, Tallinnan Piritan satamassa maailmankiertäjä Pekka Kärkkäisen. Hän on purjehtinut Iiriksellä 2 kertaa pallon ympäri ja kertoi, että Iiris on Palmasissa. Lupasin viedä Johannalle terveisit, kun sinne syksyllä pääsemme. Nyt Johanna tulikin luoksemme ja terveiset välittyivät näin perille.

JOULU VENEESSÄ
Olimme sopineet Ursin kanssa, että hän tulee meille aattoillaksi. Samaan aikaan sain kaveriltani Juhalta viestin, että hän on Teneriffalla. Kutsuin hänet aatoksi meille ja hän otti tarjouksen vastaan.

Tia alkoi pikkukeittiössä puuhaamaan niin rajusti, ettei mahtunut kokonaisena kuvaan. Salaatteja, pateita, lohta, kalkkunaa sekä useita sillejä saatiin mahtumaan pöytään. Lopulta veneessä tuoksui kakku. Kuinka ihmeessä yksi nainen saa kaiken tämän aikaan..

Kiirettä ja touhua, vain puolikkaana kuvassa
Kattaus alkamassa
Äh, halikuviin ehtii pysähtyä



Joulupäivänä oli suomalainen joulukirkko. Sinne mahtui reilut sata henkilöä ja se oli lisäpenkkejä myöten aivan täynnä.

Tämä joulu oli erilainen, mutta kokemuksena rauhallinen ja lämmin.



Jouluvalot
Ostin El corte Inglesistä veneeseen jouluvalot. Otin kaksi päällekkäistä pakettia. Huomasin vasta veneellä, että toinen olikin värivalopaketti. Näin ollen meillä on sisällä jouluvalot ja ulkona vappuvalot!!








tiistai 23. joulukuuta 2014

Lanzalta Las Palmasiin

Purjehduksen 113 mailia.

Lähdimme klo 10 hyvässä myötätuulessa ja ennusteessa Lanzarotelta kohti Las Palmasia. Mielestäni lähtöaika on väärä jos matka-aika on 20 h, joten saapuisimme jälleen pimeässä satamaan. Urs purjehtii yksin, koska Christine joutui lähtemään Sveitsiin ja palaa vasta 31.12.14. Päätimme purjehtia yhdessä.

Päivä menikin hyvin. Aaltoennuste ei tosin pitänyt (tai piti) paikkaansa. Svellin päällä oleva tuuliaalto oli juuri ennusteen mukainen, mutta svelli oli tiheä ja noin 2-3 metrinen.

Tästä matkasta ei ole kuvattavaa. Meistä kumpikaan ei koko yönä voinut mennä sisälle vaan joutui ajamaan ja torkkumaan ulkona. Syynä minulla oli syödyn ruoan tuleminen takaisin suuhun. Tialla olo ei ollut paljoakaan parempi. Laidalle ei voinut mennä tyhjentämään suuta veneen keikkumisen vuoksi. Olo oli hirveä. Kokemuksena kuitenkin jälkeenpäin hauska -  kuinka sitä vapaaehtoisesti tekee jotain tällaista; hankkii itselleen hirveän olon.

Saavuimme pimeällä klo 6.30 Las Palmasin odotuslaituriin. Juuri kun olimme saaneet veneen sopivasti kiinni alkoi hämärän aika ja heti perään valon määrä kasvoi silmissä. Olisimme voineet jäädä merelle odottamaan valoisaa, mutta halusin niin pian pois sieltä kuin mahdollista, siis vaikka pimeässä!

Olemme tehneet jotain sellaista, joka ei muutama vuosi sitten tuntunut edes mahdolliselta; omalla veneellä Kanarialle. Aivan utopistinen haave on toteutunut. Matkan suunnitteluun kului aika tarkkaan kaksi vuotta. Purjehdus kaikkine mutkineen vei 6 kuukautta ja 2 vuorokautta.

Tällä omalla esimerkillämme haluamme kertoa, että haaveilkaa lukijat ja ponnistelkaa tavoitteidenne hyväksi. Tulee aika jolloin Teidän haaveenne toteutuvat.

Hyvää joulua

Markku ja Tia
Las Palmas

 Urs matkalla

 Las Palmas



10 päivää Lanzarotella

10 Päivää Lanzarotella

10.12.14
Saavuimme tapamme mukaan keskiyöllä Marina Lanzaroteen. Saapuminen oli poikkeuksellisen jännittävä. Satamakirjan mukaan satamaa ollaan rakentamassa ja se mahdollisesti valmistuu vuoden 2013 syksyllä.
Karttaplotterissa on vanha kartta, joka ei tunne satamaa tällä nimellä. Ipadin kartta oli juuri päivitetty, mutta satama puuttui. Kartan mukaan kohde on Puerto de Naos ja sinne johtavan väylän syvyys on 0,3-1,0 metriä (alavedellä)
Eteenpäin näyttävä kaiku päälle ja siihen oli luottaminen. Kaikuja tuli metristä alaspäin. Uskoin, että ne ovat heijastuksia ja tällä kertaa asia oli niin. Läpi vain hiljalleen.


Satama on virallisesti avattu marraskuussa 2014. Se oli sitten vuoden myöhässä. Samalla väylä on ruopattu 6 metriin, joten suuretkin alukset pääsevät turvallisesti satamaan.

11.12.14
Päivä kului kuten aina. Liian nopeasti ja tuntuu, että ei saanut mitään aikaan. Toisaalta mitä olisi pitänyt saada aikaan kun kerran olemme lomalla?
Illaksi meidät oli kutsuttu ravintolaan, jossa australialaiset venetuttumme soittivat musiikkia. Sama mies joka La Lineassa järjesti laituribileet. Meidän "family" oli taas koossa.





12.12.14
Vuokrasimme auton viikoksi sveitsiläisten Christinen ja Ursin kanssa. Ensimmäisen päivän kohteena oli mm. Timanfayan luonnonpuisto. Alueella on ollut tulivuorenpurkauksia ja maaperä on niiltä ajoilta. Aika hurjaa kuvitella, että kaikki on peittynyt sulaan laavaan. Käsittämättömän vaikuttava kokemus, kun aihe tulee uutena ja tulivuoriin ei ole tottunut.

Pikku "Fiiu", johon kuitenkin mahduimme samanaikaisesti sisään.

Aamiaiseksi churroja sekä kermakahvit
Katukahvila sanan varsinaisessa merkityksessä













 Tia ja Christine kraaterissa





Tässä toimivassa lähteessä ravintola valmisti lihat sekä kanat. Lämpö oli hurja.

Illalla menimme bongaamaan aaltoja



13.12.14 CESAR MANRIQUEN MUSEO
Piipahdimme Manriquen talossa, jota hän on käyttänyt kotinaan. Hän asui talossa yksin koiriensa kanssa, vain siivooja kävi pitämässä taloa kunnossa. 
Sisätiloja on reilut 1800m2 ja terasseja ulkotiloineen saman verran lisää. Aivan mielettömän hyvä idea käyttää laavakiviä...voi tehdä siitä vaikka kokonaisen talon.










Yksi sisäänkäynti pihalta

Yksi viidestä vanhasta kraatereista on tehty olohuoneeksi..
.. toinen grillin seurustelutilaksi



Jännästi korostettu laavan "purkautumista sisätiloihin". Välissä on ikkuna.


Illalla oli porukka koolla Ursin veneessä



14.12.14
Christinen synttäripäivä. Markkinat Teguisessa. Tapahtuma on suuri ja sitä on markkinoitu runsaasti. 



Vaikuttaa edulliselta
 Ruokamessuille ostettiin nippu 1€ lipukkeita

 

Aika nuorena saa myydä alkoholia (siis se matalampi henkilö)
Chiliosaston "tulinen tyttö"
Kokonaan syötävä joulupuu.
Illalla oli meidän skumpat


15.12.14
Huoltopäivä. Pesua ja siivousta koko päivä. 

16.12.14
Päiväohjelmaan kuului 7 km luolasto, josta yleisölle oli avoinna 1 km. Loppupäivästä kiertelimme näköalapaikkoja sekä "turistirysiä".
Illaksi menimme Monican ja Tonin veneelle koko jengillä. 

Tarkoitus oli mennä Doriksen ja Hansin Halberg Rassy 42:seen mutta päivä ei ollut heille sopiva. Hans oli tankannut 450 l polttoainetankkiin 200 litraa vettä. Tämä oli täysi katastrofi. Lisäksi heidän Reymarinen autopilotti oli hajonnut ja vastaavaa ei saa mistään. Uuden tilaaminen ja koko järjestelmän uusiminen vie ainakin 6 viikkoa. 
Pilottiongelma ratkesi helposti. Meillä on varaosana juuri samanlainen ehjä kurssitietokone, eli sama keskusyksikkö kuin heiltä on hajonnut. Myin sen ruokatarjoilua vastaan. Arvaattekin, kuinka helpottuneita he olivat. 





120 hengen konserttisali, jossa salin perällä tarjoillaan tapahtumien yhteydessä ruokaa.

Alaosan peilaava kuva heijastuu vedestä. Siinä on vain 20 cm syvää mutta rotkovaikutelma on pelottava.


 Illaksi kylään Monicalle ja Tonille






17.12.2014 SYNTTÄRIT
Tian päivä alkoi Christinen ja Ursin tarjoamalla aamiaisella, lohileipiä sekä kuoharia. Päivällä kierreltiin autolla erilaisissa nähtävyyskohteissa sekä näköalapaikoilla. 
Illalla mentiin syömään italialaiseen ravintolaan.










Harian kylän joulumaa, aivan ihana yksityiskohtineen ja liikkuvine osioineen.




 Tuplakaaret onnittelivat Tiaa.

18.12.14
Huoltopäivä. Minä en enää jaksanut lähteä liikkeelle vaan jäin halustani huoltohommiin. Tia ja porukka olivat turneella mm. kävivät uimassa beachillä.

Illalla pidettiin koko porukalle kokkarit vielä Tian synttäriteemalla.






19.12.14
Porukka hajaantuu. Monica ja Toni lähtivät Las Palmasiin. Me muut kokoonnuimme vielä yhteisen aterian ääreen yhteen sataman hienoista ravintoloista. Hans lunasti "autopilotin" ja söimme pitkän kaavan mukaisesti.

Hans, Doris ja minä. Saimme vielä ihanan kiitoskortin antamastamme avusta


Porkkanaperhe. Linnut ja kala yhdessä.
Lanzarote, ihanat kokemukset ja muistot jäivät tästä mielenkiintoisesta saaresta.