sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kohti Kalmaria

27.6.14 perjantai
Aamulla heti satamatoimiston auettua klo 8 luovutimme satamakortit ja maksoimme satamamaksun. Sää oli aivan tyyni ja ennusteen mukainen. Koneajoa suuntana Öölannin pohjoiskärki. Se odotettu aurinko esiintyi meille.
Tuuli kasvoi sen verran (ja samalla meni pilveen) että pääsimme purjeilla liikkeelle. Tuttu 12C lämpötila helli taas meitä.
Purjehdimme illan pimeyteen ja seuraavaan aamuyöhän asti.


28.6.14 lauantai
Aamuyöllä majakoiden ja loistojen antaessa suuntia aluksemme saapui Kalmarin satamaan klo 2.10. Laiturit olivat täynnä veneitä. Saimme kuitenkin sovitettua veneemme poijuun ja samalla herätimme keulapotkurin äänellä viereiset saksalaiset. He tulivat yöpaidoissaan kannelle katsomaan saapumistamme.
Päivällä kävelyä ja tihkusateen pitämistä veneen sisätiloissa. Onneksemme satamassa on kauppakeskus ja Claes Ohlsson. Saimme hankittua autoon tarkoitetun sähkötoimisen sisätilan lämmittimen, jota ei ole suljettu vielä kertaakaan. Veneen oma Webasto saa ensi kertaa sammua tämän matkamme aikana.
Kokonaispurjehdus 93,4 Nm.











torstai 26. kesäkuuta 2014

Virosta Visbyhyn

Sunnuntai 22.6
Aamu valkeni sateisena. Suuntasimme keulan kohti länttä ja biminikatoksen alla laskimme pisaroita. 74 Nm päästä saimme tarpeeksemme sateesta ja suuntasimme aamuyöllä klo 4 Kärdlan vasta-avattuun satamaan Hiidenmaalla.

Maanantai 23.6
Välipäivä ja varustehuoltoa. Sateesta huolimatta urheilimme itsemme pyörillä kauppaan n. 1 km:n päähän. Urakka oli suoritus, joka palkittiin saunalla.
Illalla klo 20 oli suuri tapahtuma. Satamaan tuotiin rajavartioveneellä juhannustuli. Tapahtumaa oli seuraamassa joukko ihmisiä, jotka saivat ottaa juhannustulen omiin lyhtyihinsä.





Tiistai 24.6
Moottori pärähti käyntiin klo 4.45 ja suunta kohti Gotlantia. Seuraavien 29 tunnin ja 174 Nm aikana oli aikaa mietiskellä kuinka paljon sadetta mahtuu maailmaan ja miksi koko määrä seuraa meitä. Matkallamme emme nähneet ainuttakaan huvivenettä, sentään laivat eivät olleet menneet lakkoon.
Matka oli sairaan kylmä ja pidimme sisällä koko ajan lämmityksen päällä.



Keskiviikko 25.6
Visby klo 10.20 ja viimein perillä. Matkasta tuli yksinpurjehdus kun rouva "totutteli merijalkaan". Ruoka hänen osaltaan jäi säästöön. Satamassa paistoi aurinko ja lämpöäkin oli jo 12C° Vau, nyt alkaa kesä!
Kävelyä ja varustehuoltoa. Aika kiva päivä.




Torstai 26.6
Aurinkoinen aamu ja pesutupa klo 7. Tia teki maailman parhaan riisipuuron joka nautittiin villavaatteet päällä "laivamme" ulkokannella!
Kaupassa käyntiä ja veneen imurointi. Ruotsin aika on tunnin jäljessä. Siinä oli hyvä syy ajantasaukseen;  ottaa muutaman tunnin päiväunet.

Matkasuunnittelua huomiseksi ja alueen karttojen esilleotto. Niin ja luonnollisesti blogin kirjoitus.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Matkan aloitus 19.6.2014

Torstai 19.6.14
Kotisatamassamme lähtöseremoniat saattoväkemme kanssa alkoivat klo 17 pienessä tihkusateessa. Kyynelet virtasivat kilpaa vesipisaroiden.
On lähdettävä jotta voi palata.
Lyhyt matkamme Kotiluodolle ja kotimaiset löylyt saunassa. Huomenna alkaa varsinainen purjehduksemme.



Perjantai 20.6.14
Ensietapiksi valikoitui Tallinna. Kalev Yacht Cludin satamakapteeni oli nähnyt meidät AISsista ja jäänyt odottamaan meitä vaikka työaika oli jo päätynyt. Hän oli laittanut saunat uudelleen päälle.
Vastatuulipurjenhduksen päätteeksi oli mukava saunoa ja mennä nukkumaan.


Lauanatai 21.6.14
Emme juuri päässet satamasta mihinkään kun tapasimme Kai Sarlinin (Baltic Boat Centerin omistajia) ja kerroimme matkasuunnitelmistamme.
Hän vei meidät vierailulle Bavaria 42:een jonka kapteeni oli tehnyt vastaavan Kanaria kierroksen kuin mikä on meillä suunnitteilla.
Eipä päivään sitten muuta lisäksi kuin Jet Lagin tasausta aikaerosta Helsinki-Tallinna. Kyllä uni on makeaa ja värikästä…


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kodin tyhjennys

Kaikki purjehduksen vuoksi. Muuttomiehet laittoivat ehjän kotimme pakettiin ja veivät huonekalut varastoon. Pitkästä aikaa asuminen tuntuu todella väljältä. On vain kaksi tuolia ja sohvapöytä. Onneksemme sängyn jättivät vielä paikalleen.

Viikko lähtöön ja perhosia on vatsassa.