torstai 29. tammikuuta 2015

Suomalainen ilta veneellä

PUERTO DE MOGÁN

28.1.15
Päätimme tutustua kaikkiin paikalla oleviin suomalaispurjehtijoihin. Kutsuimme heidät veneellemme ja tarjosimme pientä purtavaa. Teimme veneen uunissa pieniä piirakoita jotka maistuivat paremmalta kuin näyttivät. Oppia kokemus kaikki, hieman sanontaa muokkaillen.

Ilta oli hyvin mukava ja kiireetön. Alkukohotusten jälkeen pääsimme vauhtiin ja juttua riitti. Tälläkin kerralla, niin kuin hyvin usein, ilta ja yö loppuu kesken.

Vierainamme oli purjealusten Emily, Eleonora sekä Happy Hoursin väki.

Oli tosi kivaa kun tulitte vieraaksemme ja olitte rakentamassa hyvää fiilistä.






Seppo toi tullessaan "visanaulat".  Jo kului aikaa erottaessa naulat pujottelemalla.





Maspalomas

MASPALOMAS

27.1.15 Hyppäsimme aamun klo 9 bussiin nro 32, joka meni Maspalomakseen. Olimme sopineet Mervin kanssa päivän vietosta dyyneillä. Bussi ajoi toki Maspalomakseen mutta aluksi se ohitti sen ja ajoi suoraan Inglesiin. Sieltä kiemurrellen se lopulta saapui Maspalomaksen asemalle. Tuntui oudolta kun ensin ajetaan ohi ja paluumatkalla pysähdytään lähempänä olleelle pysäkille. Maassa espanjalaisten tavoin, sanotaan sanonnassa.

Ranta on sen 6 km pitkä ja jos tulee dyynivalleja kiipeillen takaisin voi ulkoilua kutsua jo urheiluksi. Hieno päivä kaikkineen.

Muuten vielä bussierikoisuus. Aikataulun mukaan viimeinen suora bussi Maspalomaksesta Mogániin lähtee klo 17.30. Olimme tyylilleni uskollisena paikalla jo klo 17.14. Bussi tuli paikalle, otti meidät kyytiin (olimme ainoat matkustajat) ja lähti pysäkiltä 17.22! Siis etuajassa. Sääli niitä, jotka ovat varautuneet palaamaan tällä viimeisellä express-pikavuorolla.



Erikoinen ranta-asukokonaisuus, nilkkurit, "uikkarit" ja nahkatakki. Italian look







Päivän aherruksen palkitsee hyvä ruoka, etenkin (jälleen) mun monipuolinen valinta


 Terveellinen valinta

 Hyvä valinta








Puerto de Mogán

PUERTO DE MOGÁN

16-29.1.15 Aluksi kerron, että Mogánin kylä sijaitsee sisämaassa ja Puerto de Mogán rannalla. Tässä tarinassa keskitytään Puerto de Mogániin.

Puerto de Mogán, Gran Canarian pikku venetsia. Näin paikasta sanotaan, joten on otettava selvää. Kylää reunustaa kolmelta suunnalta vuoret ja satama avautuu merelle. Tuulet eivät osu kylään ja täällä on kuin taskun pohjalla. Joka päivä on samanlainen sää. Ei tuulta ja lämpötila siinä 25-28°C tietämissä.

Paikasta tekee erikoisen muutamat seikat. Kylän rannassa ja keskustassa ei pääse kulkemaan autoilla. Autot jätetään parkkialueella ja jatketaan jalkaisin.

Päivällä ranta-alueet ovat täynnä ihmisiä lukemattomissa ravintoloissa tai tekemässä ostoksia. Uimaranta on hyvä ja rauhallinen vaikkakin se on usein hyvin "kansoitettu". Täällä yksinkertaisesti kaikki vain toimii.

Illalla klo 22 ravintolat sulkeutuvat ja kylästä tulee aivan autio. Vain muutamat rakastuneet tai valokuvaajat ovat liikkeellä. Täysin uskomatonta, kun vertaa päivän tai illan ihmismääriin. Tämä on hyvin jännittävä paikka.









KYLÄILYVIIKKO
Olimme sopineet kavereidemme kanssa tapaamisista meidän veneellämme. Maanantaina tuli Tian ystäviä kylään ja me kävimme mukavia keskusteluja veneen takakannella aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Sovimme vaellusopas Hannun kanssa tapaavamme Inglesissä ja lähtevämme päiväretkelle vuoristoon.


Tiistaina oli Markun työpiireistä vieras perheineen kylässä. Päivä kului jälleen nopeasti kuulumisia kertoillessa ja paikkoja esitellessä.

Keskiviikkona tuli purjehduskaverimme Mervi tapaamaan meitä. Itse podin flussaa ja jäi veneeseen sillä välin, kun naiset olivat shoppailemassa ja syömässä.







Mun piti ottaa flussaa helpottava "pilleri ruokailun yhteydessä". Toteutin sen näin.

















Eipä viikkoon muuta oikein mahtunutkaan, paitsi suomalaisten naapureiden osoittama mielenkiinto kuka meille huomenna tulee kylään. Heistä on hauska seurata touhujamme. He ovat oikein ystävällisiä ja mukavia suomalaisia ja kutsuimme toki heidätkin "suomalaiseen illanviettoomme" ensi viikolla.

MOGÁNIN MARKKINAT
Joka perjantai rantakadun ja aallonmurtajan täyttävät myyntikojut. Markkinahumua on joka paikassa ja ihmisiä on tuplasti normaaliin arkeen verrattuna. Mm. ylimääräisiä laivavuoroja ajetaan Mogánin markkinoille.

Myytävää riittää ja tuntuu kuin tolkku olisi kadonnut osalta kävijöistä, niin hulvatonta on kaupankäynti. Esim. minulle kaupattiin ihan hyvää vyötä. Hinta normaalisti on 35€, mutta minulle vain 30€. Koska kauppaa ei syntynyt, hinta putosi lopulta 10 euroon. Palasin myyjän luokse ja kerroin, että olisin voinut ostaa sen 15€ mutta kaupankäynti on kanssasi rasittavaa. Mies huusi perääni, että anna 5€ ja vyö on sinun! Vyö jäi kojuun.

Hedelmiä ja vihanneksia saa markkinoilta aivan polkuhintaan. Niitä kannattaa ostaa repullinen ja maksaa noin 7€.






MOGÁNIN SERPENTIINIT
Sunnuntaina oli sitten vuorossa serpentiinikävely vuorelle. Aluksi nousu tuntui haastavalta, mutta tie oli aivan uusi ja ilman liikennettä, joten noususta pystyi jopa nauttimaan. Sivumainintana, että nousu ei ollut mintään verrattuna kahden päivän kiipeilyymme Gibraltarin vuorelle.

Kirkkaasta säästä huolimatta emme odotuksistamme huolimatta nähneet Teneriffan Teide-vuorta.








Lenkin jälkeen Tia meni hetkeksi ulos lukemaan. Arvatenkin siinä kävi toisin...



 Hyvä kirja, joopa joo...

AAMUJOOGAT
Joka arkiaamu klo 9.15 on uimarannan viereisellä helikopterikentällä ohjattu jooga. Hinta on 3€ /krt tai 12€/viikko tai vaihtoehtoisesti 25€/kuukausi. Yksi joogakerta kestää hiukan alle puolitoista tuntia. 

Olin ensimmäistä kertaa elämässäni joogassa. Puitteet olivat makeet. Rannan aallot loiskivat kauniisti korvaan, ankkurissa olevat purjeveneet maisemana ja erittäin hyvä nuori joogaopettajatar vetämässä porukkaa. Jäin samantien koukkuun tähän lajiin, jossa ei tarvitse kilpailla ja iällä ei ole väliä.