tiistai 16. syyskuuta 2014

Gibraltarin tunnelit

The Rock, pelkkä kivikuori?

Jälleen kipusimme vuorelle. Tällä kertaa menimme Queensin puiston läpi. Tätä reissua, niin kuin edellistäkään en suosittele kävellen heikkojalkaisille, huonokuntoisille tai laiskoille henkilöille. Nousut ovat tosissaan jyrkkiä ja portaiden askelvälit korkeita.


Helpompi tapa mennä ylös on gondoli tai pikkubussi
















TIPPUKIVILUOLA
Aluksi menimme st Michaelin tippukiviluolaan. Jo ensinäkymä oli hätkähdyttävä. En ole koskaan, never ever, nähnyt mitään tällaista. Huomaamattani pidätin hengitystäni niin, että housut meinasivat pudota.

Tippukivimuodostelmat ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana. Tässä on jälleen luonnon antamaa taidetta.









Halkaistu "tippukivi", josta näkyy vuosisatojen muodon muutokset



TUNNELIT
Vuorella on useita tunneleita. Kävimme kuuluisimmassa tunnelissa, jonka kokonaispituus on 52 km. Tunnelin historia ja tapahtumat olivat hyvin esillä ja voi vain kuvitella millaisissa olosuhteissa miehet silloin työskentelivät.





Hakuin edettiin tunnelin louhimisessa. Välillä tuli vahingossa vuoren ulkoseinään aukko kun suunta oli virheellinen.

Aukosta tehtiin ampuma-aukko jos se oli sopivaan suuntaan. Muutoin aukkoa käytettiin tykkien ruudinkäryn ilmanvaihtoaukkona.






Tällaisen "urheilupäivän" jälkeen maistuu kunnon kotiruoka ja Tian tekemä leipä.  




Linkkejä wikipediaan






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti