perjantai 29. elokuuta 2014

Portugalin ja Espanjan rajalle

27.8.14
Matkaa on jatkettava vaikka Lagosista on vaikea luopua. Silta aukesi jälleen "in one or two minutes" ja ne oli oikeita minuutteja.

Unelmapurjehdus jatkuu. Vene kulkee, ei aaltoja ja biminikatos antaa varjoa. Illaksi saavuimme Olhaon suisto alueelle.





Pilottikirjan kirjoituksen mukaan suistoalue on n. 30 Nm pituinen. Faron satamaan ei pääse kuin matalaköliset alukset. Lisäksi sataman lyhin vierailuaika on yksi kuukausi. Tarinan mukaan ilmaisella suistoalueella on yksi purjehtija asunut ankkurissa yhtäjaksoisesti 10 vuotta. 

Suiston alussa ankkuripaikassamme oli yli 2 solmun virta. Aikamme tarkkailtuamme totesimme ankkurimme pitävän ja jäimme nukkumaan säkkipimeään, matalaan joensuistoon.


 Olhaon suistoalue kartalla ..
ja kirjan kuvana. Olimme vasemmanpuolen levennyksessä ankkurointialueella. Vuoroveden vaihtelu oli 2,20 metriä ja ilmoitettu ankkurointisyvyys 3 metriä. 

Ankkuriketjua ulos 30 metriä niin vene pysyi paikallaan.








28.8.14
Herättyämme tutkimme vuorovesitaulukot ja suuntasimme takaisin atlantin avovesille.  Annoimme veneen kulkea tuulen mukana 2-3 solmua. Aivan ihanaa kun on aikaa ja ei ole mihinkään kiire. 


Aamun "ihana" terveysherkku. Juoma sisältää kaikkea kurkusta kiwi-hedelmään ja siltä väliltä. Kannattaa juoda, koska se edistää terveyttä.

















Carvoeiro
Matkalla ohitimme Carvoeiron. Tian ollessa nuori Aija ja Ossi olivat vuokranneet talon Carvoeirosta kuukaudeksi. Rannat tuntuivat Tiasta nostalgisilta. Rannoille ei pysty ankkuroimaan.







Kesken kaiken tuli "siestan aika"vaikka ei ole kelloa.
Lämpötila 32°C.

Tuulen noustessa normaaliin 5-6 m/s vene sai nopeutensa 6-7 solmua ja olimme juuri sopivasti Portugalin ja Espanjan välisellä rajajoella kun nousuvesi ja virta vei satamaan päin. Saimme venepaikan Portugalin puolelta Vila Real de Santo Antóniosta. Hyvä palvelu ja miellyttävä satama vaikkakin erittäin kovat virrat sekä joessa että satama-altaassa.








 Iltatapahtuma torilla


Ensimmäinen rantapäivä
29.8.14 lähdimme lenkille ja päätteeksi rannalle kävelemään. Rantaa jatkui silmän kantamattomiin. Kävelyn päätteeksi Tia nautti kahvin rantakahvilasta.






Jännittävä maastollinen ero. Kauniita hiekkarantoja edeltää rämeiset ja aika rumat maastot. Onneksi rämealuuen läpi kulki ajotie.






















1 kommentti:

  1. Terveiset täältä Montolasta. Voisitteko ystävällisesti lähettää enemmän sadekuvia, joissa lämpötila 10 asteen tuntumassa.

    Meillä Montolassa satelee enemmän ja vähemmän ja yleensä enemmän ja lämpötila huitelee +13 asteen tietämillä. :)

    Terv. Ari

    ps. Kaikesta huolimatta oikein hyviä hetkiä seikkailijoille sinne etelään

    VastaaPoista