sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kuuma peruna

26.11.14--(30.11.14)

LA LINEA
Seuraava vaihe on tyhjentää Merellestä purjehduksellamme tarvittavat varusteet. Tehtävä on melko helppo kun veneet ovat lähekkäin. Merelleen muutama lisäkiinnitysköysi ja vedet pois vesitankeista. On sääli jättää näin hieno vene seisomaan, mutta valinta on tehty jo kuukausi sitten. Jatkamme matkaamme Rheyalla.

UUSI-SEELANTILAISET VIERAAT
Sillä aikaa kun olin Kroatiassa Tia oli La Lineassa tutustunut jo usean veneen miehistöihin. Lähellämme olleet Uusi-Seelantilaiset tulivat laiturille meitä vastaan kun saavuimme Rheyalla laituriin. He tarjosivat meille lämmintä teetä kun vene oli saatu kiinnitettyä. Tia pyysi heitä vastavierailulle veneeseemme. He kertoivat olleensa 7 vuotta yhtäjaksoisesti veneessä. Nyt rouva oli saanut tarpeekseen veneilystä. He olivat päättäneet mennä talveksi kotiin. Heillä on suunnitelmissa jatkossa purjehtia kesät ja talvet ajella matkailuautolla pitkin Floridaa. He perustelivat päätöstään sillä, että he pääsevät autolla jatkamaan matkaansa silloin kuin haluavat, eikä heidän enää tarvitse peruuttaa tapaamisiaan kovan tuulen tai myrskyn takia. Hyvä peruste.



KUUMA PERUNA
La Lineassa on pieni myyntikoju, jossa myydään vain täytettyjä perunoita, hyvä ja yksinkertainen idea. Aina kun myyntikoju on ollut auki, sen edessä on ollut jonoa. Päätimme tutustua perunaan.



No jo oli pottu. Se oli grillattu läpikuumaksi. Se painoi nelisensataa grammaa ja kun sen sisus murrettiin veitsellä, lisättiin majoneesit ja sen monet lisukkeet niin lopputulos oli häikäisevä. Myyjä hymyili jo myydessään vienosti kun tilasin kaksi perunaa. Tiesi varmasti myydessään, että se on meille Tian kanssa liikaa.




Kannoin painavan kahden perunan kassin veneelle ja ryhdyimme syöntiurakkaan. Kumpikaan meistä ei saanut syötyä 4€ pottuansa loppuun.



Jos joskus kerromme kavereillemme, että yksikin peruna voi olla liikaa, niin tässä se pitää paikkaansa.

Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille lukijoillemme

T Markku ja Tia


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti